Kuulumisia
Täällä on kuulumisia
Alla on panfu-kuulumisiani. Lukekaa vaan! Eli ne ovat kuin blogin postauksia.
Missä mennään
15.8.2015
Kukaan ei varmasti käy täällä enään, mutta: oon lopettanut panfun pelaamisen ja tänne kirjoittamisen jo ajat sitten. Syy tähän on se että panfussa ei käy kukaan, panfu blogi on epäaktiivinen ja chattia ei enää ole eli selvästi raha vähän loppu panfun tekijöillä. Tännekään ei siis ole mitään järkeä kirjoittaa kun muutenkin vaan facepalmaan täällä koko sivustolle :D
Viimeisen kerran,
Lilla24
Ps: En osaa päättää oliko kivaa vai noloa kun joku oli vielä löytänyt tänne! Mutta kiitti kaikille tätä lukeneille!
Pps: Ette usko kuinka vaikeaa tätä oli kirjottaa kännykällä!!!
Tehtävä
4.6.2014
Eilen jatkoin tehtävää. Kamaria oli löytänyt avaimen ja pääsin käytävään. Käytävän päässä oli ovi jossa oli palapeli, mutta yksi pala puuttui. Etsin sen. Se palapeli oli tosi vaikea. Siinä piti siirrellä palat oikeaan paikkaan. Sitten pääsin hissiin ja siellä oli kysymyksiä. Mutta en onnistunut heti vaan jouduin jatkamaan tänään. Onnistuin. Sitten piti sammuttaa hiustenkuivaaja koodilla. Sen jälkeen Jeti tarvitsee kepin, kangasta ja neulan että voi mennä kotiin. Kankaan saan huomenna ja muut sain tänään. Yllätyskone toimi.
lilla24
Tehtävä ja muuta
2.6.2014
Moi. Aamulla kun chat ei vielä ollut auki jatkoin Big Foot tehtävää ja sisustin majan käymäkelpoiseksi.
Eilen jeti oli pyytänyt kalapuikkoja ja tänään ne olivat valmiit. Kun jeti oli syönyt ne, se kertoi tarinansa. Bonez oli ollut taas asialla. Ja sitten minun piti yrittää saada selville minne Bonez oli mennyt. Willi tai kuka onkaan oli nähnyt jonkun menevän pukuhuoneeseen mutta ei ollut tullut ulos. Siellä oli kaappi mistä tuli valoa, mutta se oli lukittu. Huomenna Kamaria on varmaan löytänyt avaimen.
Tulen todennäköisesti vielä muuttamaan tuota ja paljonkin, kunhan jaksan. Siihen meni hirveästi aikaa.
Lilla24
Testi
2.6.2014
Sain kuulla että kuvat toimisi sivuissa taas. Joten koikeilen panna tähän nyt sen kuvan minkä olisin viimeksi pannut.
Toimii!
Lilla24
Täällä taas
1.6.2014
Moi. Minulla parin kuukauden tauko, mutta eilen menin taas panfuun ja olen täällä! Yhdessä välissä olin tauon aikana käynyt vaihtamassa vaatteet. Olen ollut kavereiden kanssa ja tänään sisustin majani ja aloitin tehtävän.
Panfuun on tullut kolme uutta tehtävää: Salaperäinen puhelu, Big Foot ja Amarulan rakkaustarina (tai jotain sinne päin). Itse ainakin olen viimisen noista tehnyt kauan sitten ja olen kuullut että Salaperäinen puhelu on ollut aiemmin. Mutta oman käsitykseni mukaan tuo Big Foot on täysin uusi.;) On tullut myös tietysti vaatteita, mutta merkittämimmät ovat lakit ja pipot jotka eivät kuulu mihinkään asukokonaisuuteen.
Myös tänne purot.netiin on tullut päivityksiä, esim. voi panna oman taustan (ennen ei voinut), voi panna hymiöitä ja sitten voi panna matemaattisia kaavoja (?).
Esimerkki: \(8+12=20 Heh tähän voi myöskirjottaa. :) Mutta eitule väliä.\)
Mulla ois ollu kuva, mutta on ongelma: siellä ei oo yhtäkään, vaikka esim. tonne sivulle sain kuvan.
Lilla24
Tehtävä panfussa
15.1.2014
En ole pitkään aikaan kirjottanut. Panfussa oli viimeviikolla tehtävä jossa Evron jäädytti linnan. Nyt Kamaria on jäädytetty, ja hänet pitää sulattaa. Sen jälkeen kuivata.
lilla24
Starstablessa on lunta
13.12.2013
Starstablessa on lunta. Lisäksi siellä on pari uutta pukua.
lilla24
Panfussa on joulu
1.12.2013
Panfussa on tehtävä ja joulukalenteri tullut. Joulukalenterista sai puvun, tehtävästä jonkun tavaran.
lilla24
Starstablessa on joulu
27.11.2013
Joulu on starstablessa. Ainakin siihen valmistaudutaan. Ainakin yksi koju jossa myydään joulutavaroita on tullut.
lilla24
Linnunpelätin
13.11.2013
Nyt Evron taikoi linnunpelättimen niin että se muuttaa pandoja etanoiksi. Mutta Kamaria keksi että voimme pukeutua etanoiksi. Lili tekee puvun, mutta siihen tarvitaan jotain simpukkaa. Se pitää etsiä ja antaa Lilille. Sitten Lili tekee siitä sen puvun.
lilla24
Linnunpelätin
6.11.2013 ke
Linnunpelätin on kasvanut, mutta se pelkää mustia korppeja. Siksi Kamaria pyytää että hakisimme itsellemme korppipuvun Lilliltä. Mutta siihen tarvitaan neljä mustaa sulkaa. Arvasin melkein kaikki paikat oikein. Kun on löytänyt kaikki sulat, Lilli tekee niistä sen puvun. Eikä linnunpelätin enää häiritse.
lilla24
Tehtävä+juhlat+Starstable
30.10.2013 ke
Evron tuli taas linnansisäpihalle ja taikoi linnunpelättimen alun. Vanha tehtävä, siis. Sitten kuulin että linnantanssisalissa on halloweenbileet. Ne on joka vuosi. Ja sitten Starstablessa oli halloweenkoju ja kurpitsoja. Käytin tosi paljon rahaa.
lilla24
Tehtävä
23.10.2013 ke
Kamaria näki unta, että voittaisimme puuhirviön tornadoilla tai jotain vastaavaa. Nyt voi siis tehdä tornadoja ainakin linnan edessä. Eikä tartte odotella. Se oli jo yli kahdeksankymmentä prosenttia kun minä tulin. Chattikaan ei ollut auki...
lilla24
Kultapandapäivän maja
18.10.2013 pe
Tänään on kultapandapäivä kuten joka perjantai. Ja tällä kertaa minä myös tein vähän enemmän kuin yleensä. Kuten minä ainakin sisustin majan. Ja ostinkin jotain...
Tuollainen se oli! Minä olen siinä lentävän maton päällä.
lilla24
Puuhirviö
16.10.2013 ke
Kamarialla ei vieläkään ole loitsua jolla hän pääsisi vapaaksi. Mutta hän keksi että peili voisi tietää. Ja peilillä oli idea että oksa kutiaa helposti. Siihen tarvitaan vihreää papukaijan sulkaa. Williamilla on papukaija, mutta pitää hakea Gonzolta keksejä. Kun sulka on saatu, pitää mennä vapauttamaan Kamaria. Peili sanoi sitten että pitää kutittaa sitä oksaa viisi kertaa. Eikä onneksi tarvitse odotella...Siitä sai sitten puun. Ensi kerralla päästään eroon siitä puusta.
lilla24
Tehtävä
9.10.2013 ke
Tehtävä jatkui, siinä vain hankittiin semmoinen maastopuku. Piti kerätä kolme oksaa. Ja sitten kun pääsi sinne Kamaria pyysi ruokaa. Eli sitten haettiin Brunolta ranskiksia. Ja huomenna sama juttu. No sitten minä vaan höpöilin omassa majassa niiden äänien kanssa. Eli kaikkien ihanien.
lilla24
Starstable+tehtävä panfussa
2.10.2013 ke
Eli siis tehtävä jatkui, mutta se on vanha. Panfun linnan ylle tuli siis puuhirviö. Eka tehtävä, minkä olen koskaan tehnyt. Se oli siis silloin kesken kun tulin panfuun. Ja nyt toinen asia, sillä aion laittaa tänne myös juttuja starstablesta. Tänään oli starstablen kahdes syntymäpäivä. Alla kuva asioista joita ostin silloin.
Se on siis tuollainen, ostin loimet,stulahuovan,suitset ja ohjat yhdessä ja tuon minkälien mekon tai paidan. Kypärä on vanha. Hevonen on ainoani, Mousestar, jos olisi voinut valita nimen täysin itse se olisi ollut Molly.
lilla24
Tehtävä
25.9.2013 ke
Tehtävä jatkuu. Panfussa on jotain outoja ötököitä, ja ne ovat tulleet Kitkeriöstä. Ja pitää mennä sinne Kitkeriöön, Ja se onkin sitten hauskaa, siellä on ihanaa! Kuuluu ötököiden ääniä. Pitää pelata jotain peliä että saa jonkun reitin selville. Ja sitten pääsee sinne mettään. Voi kun se on musta hieno paikka, voispa sinne mennä tehtävän jälkeenkin! Sitten pitää etsiä niitten pesä, ja sen jälkeen pitää taas pelata jotain peliä.
Sen jälkeen piti lähteä livohkaan, mutta ainakin kun ei lähde heti Evron tulee ja sanoo tulevansa takaisin. Siitä sai hämähäkinseitin puumajaan. Mutta... voi myös käydä Kitkeriössä! Jee!
lilla24
Vihdoin tehtävä toimi
17.9.2013 ti
En ole vielä kertonutkaan, mutta tehtävä jatkui jo viime keskiviikkona mulla se ei toiminut mutta nyt se tänään viimein toimi. (= Robo on kiinni viidakossa. Eli piti hakea osat peiliin. Ne osat ovat peili ja teippiä. Sitten se päähän ja robon luo. Teippi oli aika monta kertaa vaihtanut omistajaa, joten piti juosta ympäri panfua. Sen jälkeen kun oli saanut sen niin tehtävä olikin sitten tehtynä. Huomenna se taitaa taas jatkua...
lilla24
Kultapanda päivä + muuta
13.9.2013 pe
Kuten päivämäärästä näkyy, tänään on 13 päivä perjantai. Eli epäonnen päivä. Mutta minulla se on aina onnenpäivä kun on kaikkea todella kivaa. Kuten että huomenna on viikonloppu, ja tänään on panfussa kultapanda päivä. Vaihdoin taas vain vaatteet, tarkistin koneen ja tein vähän jotain muuta. Yllätyskone toimi, sieltä tuli trampoliini. Samanlainen on tullut aikaisemminkin, se oli vain sininen. Mutta minulla ei ole sitä sinistä.
lilla24
Yllätys koneesta tuli donitsi
5.9.2013 to
Yllätyskoneesta tuli sellainen aika iso donitsi. Sen päällä oli sinistä kuorrutetta. Tänään se robotti muuttaa tipuiksi.
lilla24
Robotti hyökkää
4.9.2013 ke
Evron on keksinyt miten kaukosäädintä käytetään, ja nyt robotti muuttaa pandoja jääksi! Huomenna se kai muuttuu, että millaiseksi se muuttaa.
lilla24
Kultapandapäivä
30.8.2013 pe
Ilmoitan vain että tänään on kultapandapäivä... Taas. Ne varmaan panevat joka perjantaille kultapandapäivän, varmaan että panfuun innostuttaisiin.
lilla24
Tehtävä jatkuu
28.8.2013 ke
On taas robotti tehtävä. Pitää siis etsiä kauko säädin. Se löytyy viidakon pensaasta, mutta kun yrittää ottaa sitä Evron nappaa sen. Ja sitten vielä että yllätyskone toimi. Sieltä tuli ylöspäin osoittavia jääpuikkoja. Mutta eihän nyt edes ole talvi!
lilla24
Kuvia
23.8.2013 pe
Tuossa se miltä näytän. Sen on kultapandapäivän jäljiltä.
Ja tuo on se maja. Siellä on edellisiä lahjakoneen lahjoja ja muita. Ja tuon surffilaudan sai tänään lahjakoneesta.
Ja ne juhlat. Tuo pusu ja mun ilme sattu sopivasti yhteen vaikka se mun ilme oli musiikista.
lilla24
Tehtävä jatkuu
21.8.2013 ke
Tehtävä jatkui, piti etsiä sellainen juhlan käynnistys kytkin. Sitten ne juhlat tulivat ja sai myös uuden majan, jonka teema on merirosvolaiva.
lilla24
Kultapandapäivä
16.8.2013 pe
Tänään on kultapanda päivä. Luovuin siitä munasta. Ostin pari vaatetta, ja kävin ratsastamassa. Ja koska olin pieni niin niin oli hevonenkin. Tai sitten se oli poni.
lilla24
Yllätyskone toimii
15.8.2013 to
Oikeastaan tehtäväkin jatkui niin että pitää tanssia. Tanssia... Ja sitten tulee kai jotkut juhlat, jossa kuuluu tylsää musiikkia. Niin kamalaa että äänet pois. Mutta yllätys koneesta tuli pikkuinen hai. Ja se on söpö. Tottakai, se on eläin, ja muutenkin pieni. minä RAKASTAN eläimiä. <3
lilla24
Tehtävä jatkuu
7.8.2013 ke
Kamaria ei voi auttaa meitä sen kanssa, mutta joku Nuvio voi. On voitettava hänen luottamuksensa ennen sitä. Hän nukkuu ja vesipallon heittämällä Nuvio herää. Nuvio ei usko että asumme panfun saarella ja meidän pitää todistaa se. Ensin hän haluaa tietää "yrttejä rohmuavan noidan" nimi. Sitten hän kysyy sintepanin nimeä. Ja sitten sen niemen nimeä jota Evron hallitsee, eli Kitkeriötä. Sitten voi mennä sisään, mutta ainakaan minulla hän ei ollut siellä.
lilla24
Kamarialla yllätys, mutta Evron pilasi sen
31.7.2013 ke
Kamaria oli kesään kunniaksi päättänyt, että koska kesäloma on tullut (tai oikeastaan on alkanut ajat sitten ja loppuu alle kahden viikon päästä) kaikki pääsevät merirosvosaarelle. Mutta Evron taikoi sinne pilviä. Nyt Kamaria miettii mitä tehdä. Tuo sama tehtävä on ollut aikaisemminkin, mutta teen sen sitten uudelleen.
lilla24
Max ja Ella ovat täällä
24.7.2013 ke
Pitää puhaltaa viisi ilmapalloa ja viedä ne linnanpihalle. Sitten on juhlat, koska Max ja Ella ovat täällä.
lilla24
Pitää auttaa Maxia
17.7.2013 ke
Maxia pitää auttaa, sillä kun kaikki pandat ovat kaivaneet on tunnelista tullut labyrintti.Meidän pitää auttaa Maxia löytämään oikea reitti. Siihen tulee joku labyrintti peliltä näyttävä. Ja se oli kyllä aika iso ja vaikea.
lilla24
Kultapandapäivä+lahjakone toimii
12.7.2013 pe
Tänään on kultapandapäivä! En meinannut päästä aluksi.Lahjakone toimii. Sieltä tuli sellainen punainen imuri
lilla24
Maxilla on suunnitelma+perjantaina on kultapandapäivä!
10.7.2013 ke
Max luulee tietävänsä missä Ella on. Linnanterassin kaukoputkesta näkyy kuinka Ella on Evronin vankina! Maxilla on suunnitelma: Hän rakentaa tunnelin suoraan Ellan luo, mutta tarvitsee apua ja antaa lapion. Linnan pihalla on porukkaa kaivamassa tunnelia. Mutta voi kaivaa vain kymmenen minuutin välein.
Toinen asia on, että perjantaina on kultapandapäivä!!! Vihdoin!
lilla24
Ps. Ottaisin kuvia jos meillä ei olisi vain uusi tietokone.
Ella on kadonnut
6.7.2013 la
Nopeasti vain sanon, että Ella on kadonnut! Max on kauhuissaan ja pyytää laittamaan viisi julistetta missä kerrotaan siitä.
lilla24
Oli se pormestari homma
1.7.2013 ma
Unohdin laittaa siitä kun oli se tehtävä. Pormestari(pormestareita) on(ovat) siis KAIKKI! Piti vain sanoa panfu ja sai pormestarin hatun.
lilla24
Jännittää
19.6.2013 ke
Tänään Kamaria piti testin. Siitä sai sellaisen merkin. Tai ainakin jos saa kaikki oikein. Otin todella kaikki Kamarian sanat! Se oli tosi helppo! (= Eli jos haluaa pormestariksi niin menkää panfuun ja tehkää testi jos luulette pystyvänne pormestariksi.
lilla24
Majatausta
13.6.2013 to
Se pormestari homma ei sitten jatkunut. Joku sanoi että se jatkuu ensiviikolla. Vaikka siinä kyllä sanottiin että ensi keskiviikolla...Mutta asiian, lahjakone toimi. Sieltä tuli tausta. Minulle ei ole tullut ikinä mitään muuta sieltä kuin jotain majaan.
lilla24
Voitin eksperttikysymyksen+mahdollisuus päästä pormestariksi
11.6.2013 ti
Pisin minun otsikko. Ja kuten siellä lukee, voitin! Sain siitä sen lätsän ja kukan.
Ja tehtävä jatkui, kai. Sillä lailla että san Franpanfussa oli joku videon tapainen juttu jossa Kamaria kertoi että keskiviikkona eli huomenna, se testaa onko meistä pormestareiksi! Outoa että ihan kenestä panfulaisesta tahansa voi näköjään tulla pormestari. Tai niin minä sen käsitin.
lilla24
Kunnostin majan
10.6.2013 ma
Kunnostin majani kesäkuntoon. Ihan hieno siitä tuli, ja aika kiva kun ei aina ole maja täynnä.
Siinä on vain viisitoista tavaraa.
lilla24
Päätin vain kirjoittaa
9.6.2013 su
Aluksi tarkistin koneen. Sitten päätin etsiä ystäväni margareta7män. Hän oli järjestämässä perhettä ja minun oli määrä olla tyttö. Mutta kauan piti odottaa. Niin kauan että lähdin.
Vaihdoin vaatteet ja päätin lähteä uimaan. Unohdin täysin ne juhlat. Joten päätin että vaihdan vaatteet pukuhuoneessa, käyn suihkussa ja menen järvelle.
lilla24
Tulee outo juttu kun puhuu
8.6.2013 la
Kun puhuin niin siihen tuli joku outo kuva. Käänsin sen niin siinä luki: Kamaria_pormestari_01/02/03/04/05/06. Tuo on kai vähän epäselvä, mutta se numero muuttuu. Vielä kuva.
Aika outo.
lilla24
Yllätyskone toimii+tehtävä ei jatkunut!
5.6.2013 ke
Jostain syystä tehtävä ei jatkunutkaan! Olen jo hoksannutkin että he ovat vähän "laiskoja". Mutta niin, yllätyskone toimi.
lilla24
Yllätyskone toimii
31.5.2013 pe
Yllätyskone toimi. Sieltä tuli panfu lippu.
Minulla alkaa muuten tänään kesäloma, ei huomenna.
lilla24
Juhlat maauimalassa
29.5.2013 ke
Tehtävä ei varsinaisesti jatkunut, mutta luin blogista (kääntämällä otsikon ja katsomalla kuvan) että maauimalassa on juhlat. Tai oikeastaan "puolue". Tai niin se käänsi partyn. Oikeasti varmaan disco tai jotain sellaista. Eli äänet pois.
lilla24
ps. Minulta ei enää saa tietoa tasokoneen toiminnasta.
Pari kuvaa minusta
23.5.2013 to
Älkää välittäkö, yksi panda tarvitsee näitä jos se edes löytää tänne...
lilla24
Panfussa taas väriä
22.5.2013 ke
Tehtävä jatkuu. Kamaria sanoi että meidän täytyy saada panfuun väriä. Hän on laittanut vesi-ilmapalloihin väriainetta, tai niin minä ymmärsin. Ja meidän pitää heittää niillä jokaista harmaata kohtaa, sitten hän antaa palkinnon. Siellä oli aika meteli...
Palkinto oli pensseli.
Ja sitten vielä että tasokone toimii! Olen nyt ylimmällä levelillä!
lilla24
En keksinyt otsikkoa
21.5.2013 ti
Ei ole tullut postauksia. Se johtuu siitä että panfussa ei tapahdu mitään. Eli ei ole mitään mistä kirjoittaa. Tietysti jos jokin kone toimii tai tehtävä jatkuu tulee postaus. Mutta ei niitä joka päivä tule. Tänään oli tästä, ja huomenna jatkuu tehtävä. Joten silloin kyllä kirjoitan. Taukoja on silti hyvä pitää niin jaksaa, niinkuin urheillessa.
Ja tänään tapahtui silti jotain. Näin toisen lillan! Mutta se meni pois enkä ehtinyt ottaa kuvaa.
lilla24
Tasokone toimii
17.5.2013 pe
Tänään toimii tasokone. Minulla vielä yksi level ja pääsen tasolle kuusikymmentä mikä on korkein!
lilla24
Eilen ranta, tänään Max ja Ella
15.5.2013 ke
Eilen Evron muutti harmaaksi rannnan. Ja ystäväni SilwerSwep ilmoitti että lopettaa panfun taas. Tänään se muutti Maxin ja Ellan! Meidän piti tuoda kamarialle omenaa, mustikkaa ja tomaattia. Sitten Kamaria valmisti taikajuoman. Se kesti hetken. Epäreilua! Max ja Ella sai olla hetken harmaina. Ja minulla oli loisto tilaisuus olla niiden kanssa leikisti. Ja kaikki muuten kiusasi niitä. Onneksi ne ei oikeesti ollut siinä. Kai.
Siellä ne ovat. He antoivat sitten sateenkaari paidan. Ja mulle taisi jäädä muistoksi tuo pullo. S:
Ja sitten yksi siellä sanoi että lahjakone toimii. Sieltä tuli semmoinen akvaario.
lilla24
Järvi+kuvia
13.5.2013 ma
Tänään oli sitten järven vuoro.
Alla pari kuvaa.
Oltiin tietokilpailua ja koska Miksu meni pois (hän oli tuomari) isukasta tuli tuomari. Hänen nimeään ei näy. Sitten hänkin meni pois ja linda oli tuomari.
Tulokseni yhdessä pelissä.
Ööö...tossa oli vaan yksi. Sitten muuta asiaa.
Käytän nytten tollasta pukua. Ja tuo toinen on uusi tassuttain kuva. Se minusta näyttää minulta. Tai tuosta silmälapusta en tiedä. Mutta vieläkin tuo sama kiva tukka. Tuo sopii moniin tilanteisiin.
lilla24
Karibia ranta ja viidakko
12.5.2013 su
Unohdin eilen laittaa. Mutta silloin oli karibian ranta. Tänään oli viidakko.
Sitten olin partiota maisun kanssa. Ja sitten tuli myös karo.
lilla24
Nyt tallit + yllätyskone toimii
10.5.2013 pe
Tänään tallit muuttuivat harmaaksi! Ihanaa! Se näyttää niin hienolta. Evron on takuulla lempi panfu hahmoni!
Tällä kertaa Evronkin näkyy. Ilkeän näköinen mutta kiva! ( tarkoitettu ilkeäksi mutta mun mielestä paras!) Perhosella on ihana asu. Tuommoinen kirppuli24 (unelma ukkoni) olisi. <3
Ja on minulla muutakin asiaa. Yllätyskone toimi. Sieltä tuli joku tuuliviiri. Tai mikä se sitten onkaan.
lilla24
Hyökkäys jatkuu
9.5.2013 to
Nyt san fran panfukin on harmaana. Jee!
Ja vielä että tasokone toimii. Mulla vielä kaksi leveliä niin kuusikymmentä.
lilla24
Kaupunki harmaana
8.5.2013 ke
Nyt pikasesti vaan että panfun kaupunki on harmaana. Evron taikoi sen. Ja mun mielestä se on vaan kivan näkönen. Kiitos Evronille siitä!!! Juu ei kuvaa. ):
Ja myöhemmin menin uudestaan panfuun ihailemaan sitä kaupunkia ja päätin ottaa siitä kuitenkin sen kuvan.
Oi minä haluan että se jäisi. <3 Vaikka ei takuulla jää. Ja yksi peli ei toiminut yhtään!!
lilla24
Oloko kiinnostaa nyt
6.5.2013 ma
Niin kun ei nyt ole panfussa mitään tekemistä, eikä tietenkään olokossakaan, minä teen nyt hommia olokossa. Ja vaihtokauppaa. Mutta en ole kavereiden kanssa koska kukaan ei pelaa ikinä. Ja otan sen kirppu kuvan pois. Se on niin... öö... kauhea.
lilla24
Tapasin kolmannen kerran ensimmäisen kaverini
3.5.2013 pe
Nyt äkkiä vain sanon että tapasin tänään kolmannen kerran ensimmäisen ystäväni panfussa. Hän on kasa8. Meillä oli kivaa. Nyt pitää mennä villa menee panfuun.
tassuttain lilla24
Lahjakone toimii
2.5.2013 to
Eipä muuta kuin että lahjakone toimii. Sieltä tuli semmonen kamera.
Päätin heti kokeilla sitä ja pyysin robottia ottamaan minusta pari kuvaa :D Siitä kuuluu ääntä kun painaa.
Ja sitten menin pois pelaamaan minecraftia.
tassuttain lilla24
Napasapa pitää juhlat
1.5.2013 ke
Menin panfuun ja tiesin että tehtävä jatkuu. Panfun blogissakin oli jo kuva joistain juhlista. Iris on siis kunnossa ja se on juhlan aihe. Meidän pitää auttaa juhlien järjestämisessä. Aluksi piti hakea limsaa diskosta. Mutta diskon Edillä ei ole tarpeeksi sitruunoita limsaan.
Käykää ihan kaikkialla niin löydätte. Sitten ne viedään Edille, ja pitää odottaa hetken. Ja kun limppari on valmista se viedään Napasapalle. Ja juhlat alkavat!
Ja siinä se.
tassuttain lilla24
Maskotti
30.4.2013 ti
Niin, no eipä ole muuta asiaa kuin uusi maskotti. Sillä on tuolla sivu. Ja juuri hän tekee sen Bolly-clubin minun blogiini sitten. Ja se on vähän erilainen Bolly-culb.
tassuttain lilla24
Eli panfu ei juuri nyt kiinnosta minua
29.4.2013 ma
Juu, eli olin tänään ja eilen alle minuutin panfussa. Oon kiinnostunut nyt minecraftiin koska vasta sain tietää miten pääsen sieltä sivuilta pelaamaan. (Olen tietänyt sen aiemmin mutta unohtanut.) Mutta panfussa käyn silti joka päivä. On pakko. Muuten voi jäädä jotain välistä. Lopetan vasta kun täytän kahdeksantoista vuotta. Tai luulen niin. Jos panfu ei kiinnosta minua, käyn siellä sitten vain nopeasti. Ja olen alkanut jättää kirjoittamatta joinain päivinä. Kun miksi pitäisi joka päivä?
tassuttain lilla24
Vain hetken panfussa
27.4.2013 la
Eli olin panfussa vain hetken koska oli vieraita. Niin että en minä siellä tehnyt mitään muuta kuin tarkistin onko mitään erikoista ja pelasin. Myöhemmin tänään kokeilin vielä miten tehdään varjoja. Eka kuva ei mitenkään oltu tehty täydellisesti, sillä se oli tosi naurettavan näköinen! Siinä mansikka putoaa pandan suuhun. Eikä parhaimmalla tavalla piirretty!
tassuttain lilla24
Päiväni
26.4. 2013 pe
Minä menin panfuun ja kukaan ystäväni ei pelannut. Tein sitten aluksi jotain jäätelöbaarissa. Yksi laulo siellä. Olin sitten kholeten kanssa. Mutta sitten kholette lähti muualle.Otin yhden kuvan.
Yksi atseri vainoaa mua, en tiiä miksi. Ja sitten sille oli tullut bannit. Vissiin siksi koska ilmotin siitä... Pelasin sitten boomia ensin reissupandan kanssa ja sitten Retkipanda1 kanssa. :D Ja sitten yhen muun kanssa. Sitten menin pois.
Myöhemmin
Tein sitä ja tätä. Tasokone toimi. Mä sain siitä vihellys hymiön, ja mulla on muutes enää kolme leveliä niin oon kuuskyt levelillä! Ja sitten olin linan kanssa tai sen läheisyydessä. Siinä sitä aikaa meni. Aikaa kului siinä paaljoon. Lopuksi olin vauva kun oltiin perhe. Ja sitten piti taas lähteä.
tassuttain lilla24
Jotain
25.4.2013 to
Minä menin panfuun ja kävin siellä aluksessa. Sitten keksin uuden sisustus vinkin: Laittaa tavarat seinälle! On hienon näköinen pilvenpiirtäjässä! Se on myös sopiva täyttö tekniikka.
Tosta kun alkaa hiljalleen lisäämään uusia tavaraoita alkaa maja täyttymään kunnolla. Ja sitten olin londoriinan kanssa. Ja kun yksi alko samassa puvussa kuin minä muuttaa mua jääksi, minä aioin muuttaa hänet sammakoksi mutta se "viiva" jäi siihen. Se vaan hyrrää siinä yksinään. :D
Tein sen sitten isompana uudestaan. Sitten piti lähteä. Muuten ehkä tulossa uusi profiilikuva.
tassuttain lilla24
Napasapa panfussa
24.4. 2013 ke
Eli tänään tuli se Napasapa niinkuin varmasti muistittekin. Ja yllätys kone toimi. Yllätys koneesta tuli semmoinen tuuletin. Avaruusalus laskeutui tulivuorelle ja ennenkuin sinne pääsee, piti hakea puku professorilta. Alla kuva avaruusaluksesta.
Joo on paljas... Oon sis toi keltanen pläntti tossa alhaalla joka loistaa. Hiiri oli vissiin sen kohdalla tai jotain. Olin vain valmiina näyttämään ihan akstronautilta. Alla kuva sisältä, ja en oo siinä enää paljas.
Se pyysi Iriksen parantamiseksi jotain että mun pitää käydä professorin luona. Ja niin edelleen... Ainekset mitä johonkin juomaan tarvitaan oli maitoa, suklaakastikettä ja sammakonkutua. Ja nyt teen sen tehtävän. ( tiesin kaiken ennen kuin edes tulin panfuun koska siskoni eli villa24 teki ennen minua ja olin vieressä.) Maidon saa Brunolta, suklaakastikkeen Troylta ja sammakonkudun...sammakolta! Sen sekoittamisessa piti kestää kymmenen minuuttia mutta mulle ja villalle se tuli kahdessa minuutissa. Lopuksi saa "hassut lasit". Alla kuva siitä. Ne sojottaa sinne missä hiiri on.
Sitten minun piti lähteä.
Ja myöhemmin tänään menin takaisin panfuun.
Keksin uuden asuyhdistelmän. Siinä minulla oli ne lasit ja uimapuku. Ne sopivat hyvin yhteen kun katsoo ulkoa. (; Ja sitten menin olokoon. Oon vähän alkanut käymään siellä lisää. Ihmeellistä! Se on kauheen tylsä paikka. Mulla on siellä monta panfu kaveria mutta ikinä kukaan niistä ei pelaa. Alla paljastus siitä miltä Zurakien kerhohuone näyttää jos ei ole Zurak, siis.
Tämä postaus on kyllä aika mahtava. Olin aika paljon ruudun ääressä tänään.
tassuttain lilla24
Tästä lähtien kirjoitukset tähän
23.4.2013 ti
Nyt tästä lähtien nämä "postaukset" tulevat tämän eteen, siis samaam kirjoitukseen. Te ette varmaan oikein ymmärrä tätä, koska tuskin sinulla on wikiä. Mutta kuitenkin minä teen tästä lähtien niin. No päiväni panfussa ei ollut aluksi yhtään erikoinen. Tein nyt aluksi jotain. Sitten hoksasin yhden asian: minun alku tukkani näyttää kuitenkin ihan kivalta yhdessä asussa! Alla kuva siitä.
Tai ainakin yhdestä suunnasta...
Juttelin sitten ystäväni Senskun kanssa. Hän ei ollut löytänyt minun wikiäni. Hänhän oli ollut yhdessä kuvassa. Sitten tein kaikkea muuta tylsää. Tai ei niin tylsää.
tassuttain lilla24
Likers
lilla24
Pitkästä aikaa olokossa
22.4. 2013 ma
Menin aluksi panfuun mutta kukaan ystäväni ei pelannut. Niinpä päätin mennä pitkästä aikaa olokoon, vaikka se onkin kauhean tylsä paikka. Viivyin siellä jonkun aikaa. ja sitten meninkin pois. Sielläkään ei ollut mitenkään mahtavaa. Olin siellä kanssa jotan hetkeä. Käyn vaihtamassa sen minä-sivun kuvan. Noin. Sitten olin tekemässä siellä vaan jotain ja sitten menin pois.
Myöhemmin
Aloitin linnan tornista ja siellä Henna_H ja Pandis910 ennusti. Sitten Pe12 pyysi minua jäätelöbaariin. Siellä olin sen kanssa kunnes hänen piti lähteä. Sitten minunkin piti lähteä.
tassuttain lilla24
Ps. Alan kokeilemaan noita värejä tekstiin ja tohon lilla24-tekstiin.
Panfu-päivääni
21.4. 2013 su
menin panfuun ja selasin ensin niitä majoja. Sitten päätin käydä katsomassa sitä tehtävää kun siinä oli se merkki. Ja se oli taas paljon lähempänä. Alla kuva kuinka lähellä. Ja sen vieressä se edellinen kuva.
Eroa siitä löytyy. Ja sitten muihin asioihin. Eli panfu päivääni. Luulempa että menen etsimään lisää käviöitä. Menin jäätelöbaariin ja siellä oli ystäväni IIDA300. Loput kertokoot kuvat.
Siinä ne oli. Mulla oli hauskaa Iidan kanssa. Eli en ehtinyt niin hirveesti kattoo niitä käviöitä mutta kerroin Iidalle tästä.
tassuttain lilla24
Likers
lilla24
Kerään nimiä niiltä jotka käy täällä aina välillä
20.4. 2013 la
Eli kerään tonne sivulle listaa niistä jotka käyvät täällä aina välillä. On vasta yksi nimi kun en ole kerinnyt hankkia lisää. En nyt keksi heti mitään muuta. No mä meen laittaa sen listan tonne sivulle. Sitten tein ja kuljeskelin kaikkialla. Lopuksi kukaan minun ystäväni ei pelannut.
tassuttain lilla24
Yllätyskone toimii ja jotain
19.4. 2013 pe
Menin yhteen serverille jossa Silwer pelaa. Olisin muuten mennyt bollylandiaan ellei minulla joka tapauksessa olisi aina tylsää. Alla kuva siitä lahjasta. Ja ennen sitä vielä yksi juttu. Aion ottaa joka päivä itsestäni kuvan jonkun tavaran kanssa. Ja nyt se kuva siitä aluksesta.
Vaihdoin kuitenkin serveriä. Ja pelasin sitä Be Smarteria. Ei läheskään niin hyvä kuin kuukauden-neropatin. Aion ehkä tehdä tänne sarjakuvia-sivun. (= Ja sitten tein kaikkea etten jaksa kertoa kun se ei ole sen arvoista.
Myöhemmin
Yritin tehdä niitä sarjakuvia mutta siitä ei tullut mitään. Eli ei sarjakuvia. )=
tassuttain lilla24
Jotain
18.4. 2013 to
Menin panfuun ja päätin käydä tarkistamassa koneet. Ja level-kone toimi. Minä pääsin levelille 56, eli sain akvaarion. Aion piirtää tänään photossa uuden profiili kuvan. Laitan sen sitten tänne. Ja sitten minä aion tehdä sitä tarinaa ja laittaa tänne loppuun aina yhen kuvan. Olen siinä akvaarion kanssa. Tai luulempa että on parempi idea laittaa se piirretty kuva loppuun...(mun panda-piirustus-tyyli on aika hyvä.) No meen tekee sitä kuvaa. Valmis! Ja alla näette sen kalan ja kuvan. Piti vähän lintsata sen tukan kanssa, olihan kyseessä tassuttain kuva...
Aika hieno, vai mitä? Ja kirppuhan on tosiaan se mun lempinimi (= Ja tuo tukka, se kuvaa mun luonnetta. Mä oon aika hyvä käyttää photoa vaikka oon yhdeksän. Blogin voi tehdä kolmetoista vuotiaana ja joillakin niillä on vaikeuksia. Vaikka ne hommat on kieltämättä helppoja.
Myöhemmin
Menin uudelleen panfuun ja olin siellä ainakin mainostamassa mun wikiä. Sitten yksi sano että sairaalassa olisi muka joku tapahtuma mutta ei ollut.
Myöhemmin
Tein tänne uuden sivun. Sieltä voi kopioida taustoja. (= Ja myöhemmin vielä toisenkin. Sieltä voi tulostaa paperinukkeja.
tassuttain lilla24
Napasapa tulossa ja en pääse sinne
17.4. 2013 ke
Noniin, aioin mennä panfuun. Ennen sitä kävin Silwerin panfu-blogissa. Siellä sanottiin että Napasapa tulee taas. Minä en ollut panfussa silloin kun se tuli ekan kerran. No sitten yritin mennä panfun nettisivuille mutta en päässyt. (lataa vieläkin )=) Ärsyttää! Hyvin ärsyttävää... (Mulla menee hermot!) Vaihetaan sitten tietokonetta! Jee toimii! Mutta nyt en voi ottaa kuvia sieltä vaikka oli tarkoitus)= Napasapa on viluissaan ja kaukoputkella näkee sen aluksen. Menin jäätelöbaariin ja siellä oli ankkoja. Höpisin hetken silwerin kanssa, sitten menin takasin. Jäätelöbaarissa oli yksi jonka nimi oli panfumax12. Joku voi sitten luulla sitä siksi yheksi toiseksi maxiksi.
tassuttain lilla24
Päivitys jatkuu
16.4. 2013 ti
No menin tänään panfuun ja tarkistin koneet. Ystäväni londoriina oli päässyt SilwerSweptin panfu-blogin viikon panda kamuksi. Teen tänään ehkä yhden sivun. Sen nimeksi tulisi kirppuli24. Eli mun unelma-ukko. Sitten olin yhden Napun kanssa. Ja siellä oli kanssa myös yksi kimmo. Oottakaa laitan yhen jutun tänne. No sitten tein jotain ja menin pois panfusta. Meen tekemään sitä yhtä tarinaa ja se saattaa muuten tulla pian valmiiksi. (=
tassuttain lilla24
Kuin päivitys
15.4. 2013 ma
Tänään minä teen tätä kuin täällä olisi päivitys. Eli tuonne sivuun tuli "Nyt tapahtunut" kohdan. Ja sitten laittoin tuonne "postauksien" ylös päivämäärän missä ei ole. Menen kohta panfuun. Tulin! Ja tällä kertaa olin siellä KOLME MINUUTTIA!!! Hullua! ja minä pidän panfusta...
Panfussa sain kaksi uutta kamua ja sitten olin niitten kanssa. Siitä en kerro enempää, kysykää siitä panfusta.
tassuttain lilla24
Ps.No meen sinne hetkeksi takasin.
Viisi minuuttia panfussa+tulossa uusi sivu
14.4. 2013 su
Jep, eli kuten otsikosta näkyy nii vain viisi minuuttia panfussa tänään. Ja sitten teen tänne yhen uuden sivun kunhan mun yksi tarina on valmis. Sen sivun nimeksi tulee tarina, ja kun saan taas lisää tarinoita. Sen tarinan nimi on panfun pelastajat. Se ei sitten ole mikään pikku-tarina. No mutta se sivu ei silti tule mitenkään pian.
EDIT:Tarinaa ei tule
tassuttain lilla24
Jotain
13.4. 2013 la
Olin hetken SilwerSweptin kanssa mutta hänen piti lähteä. )= Tai se tuli kyllä heti takasin. No eipä taaskaan ollut mitään tekemistä. o.O Niin no mulla ei ollu kovin paljon aikaakaan olla. Sitten yksi kuva.
tassuttain lilla24
Taaskaan ei tekemistä ja juhlat
12.4. 2013 pe
Aluksi minä tein lisää sisustus apua sivua. Se vei aikaa. Menin sitten sinne serverille missä kaverini pelasivat. Ja taaskaan ei ollut tekemistä... Koko ajan vain pöh.
Myöhemmin
Menin panfuun ja olin saanut kutsun juhliin. Kun kello oli jo viisi minuuttia yli ei järjestäjä pelannut. Olin pirren kanssa ja olisin ottanut kuvan minusta, pirrestä, samassa asussa Hohtotimantti ja Henna_H. Sitten oli viimein ne juhlat ja siellä oltiin jotain piilosta.
tassuttain lilla24
Uusi sivu
11.4. 2013 to
Kun menin panfuun, ei kukaan erikoinen kaveri pelannut. Menin tarkistamaan yllätys-koneen (taso-kone toimi eilen).Yllätys-kone toimi ja sieltä tuli sellainen lintulauta. No menin majaani ja keksin että voisin tehdä sisustus -apua sivun. Sen jälkeen olin erään sinin kanssa. Sitten olin SilwerSweptin kanssa. Ja taas tosi tylsää, neljäs päivä. Menin sweetin tietovisaan.
Myöhemmin
No menin uudestaan panfuun ja tein sen sivun loppuun. Sitten päädyin ystäväni aichan synttäreille. Alla vielä kuva.
tassuttain lilla24
Tehtävä
10.4. 2013 ke
No ihan koulun jälkeen kun menin eka kertaa panfuun otin zuzukuun kaveriksi. Hän on oikeastikin. No tänään jatkui tehtävä jossa Bonex muutti pandat hiiriksi! No muttuu pandaksi jos menee pukuhuoneeseen ja siellä on se viemäriaukko, sinne sitten taas se lukko peli, hissiin ja vuorelle (Ne paikat on vissiin ollut muissakin tehtävissä). Sieltä kukka niin kamaria tekee juomaa jolla muuttuu pandaksi.
Siellä tornissa yksi kaapo olin sen pullon paikan päällä etei ne muut saisi. Mää keksin että kannatti estää se hetkeksi. Ja kaikki yritti viiä mun idean!!!!!!! Kun on taas panda, saa juusto tuolin.
tassuttain lilla24
Ankkoja, uusi piirto-tyyli ja tylsää.
9.4. 2013 ti
No menin panfuun ja kaupunkiin. Siellä oli niitä ankkoja. Ja taas mun kamu mukana... No mä menin jäätelö-baariin ja sitten taas kaupunkiin missä oli niitä ankkoja. Tai sitten jossain vaiheessa se mun kamu meni pois ja ankkailu loppui. Sit aloin puhuu maxista ja arvatkaa mitä, se on mulle kauhee ja se pelkää mua kun sitä kaduttaa kun suututti lillaa! Niin no sit toiseen aiheeseen, eli siihen, että oon vihdoin löytänyt uuden piirto-tyylin mitä oon yrittänyt löytää. Olisin kyllä laittanut kuvan, mutta vanha tyyli ei näyttänyt vanhalta tyyliltä, ja uusi ei näyttänyt uudelta. :D
myöhemmin
Menin panfuun myöhemmin uudestaan ja voi että kun oli tylsää! Sitte kun mä sanoin kaupungissa TYLSÄÄ, niin mun sisko kysy etten mä vain aikoisi sanoa sitä joka paikassa panfussa. No en tietenkään, vain puolessa panfussa. :D Ja kaksi kuvaa siitä kampanjasta. Ja sit olin kholeten kanssa.
tassuttain lilla24
Aika tylsää
8.4. 2013 ma
Menin panfuun ja eipä siellä aluksi ollut mitään tekemistä. Menin sitten lopsyn puumajaan. Ja otin sieltä yhen kuvan. Ja muita kuvia.
Minulla oli kyllä aika tylsää. Toivoin näkeväni SilwerSweptin. Ja tapasinkin lopuksi. (: Ja se sano että mä oon sen blogin viikon panda kamu. Tai se antoi vinkkejä ja mä arvasin sitten. (: Mua jännitti ihan hirveesti koska musta tuntui siltä kuin musta voisi hyvin tulla.
tassuttain lilla24
Vihdoin panfussa!
7.4. 2013 su
Olin menossa panfuun yhellä huonommalla tietokoneella kuin yleensä, koska siskoni oli paremmassa. No se oli tosi hidas, joten kun vaihdoin tietokonetta en ollut toisella päässyt edes panfuun. No sitten siskoni lopetti koska se toinen ei toiminut ollenkaan. Menin linnan-sisäpihalle ja siellä oli vieläkin sammakkoja. Sitten otin kuvan minusta ja siskostani. Piti ottaa se kolme kertaa xb.
No sitten kävin mun kamun puumajassa. Olin sen kanssa. Otin siitä kuvan myös. Siinä kaikki.
Myöhemmin
Menin uudestaan panfuun.SilwerSwept pelasi. Olin sen kanssa. Kävin sen panfublogissa ja se oli laittanut sinne linkin mun wikiin (: No sen piti lähtee aika pian. Menin kaupunkiin ja siellä oli niitä ankkoja. Myös mun kamu oli mukana... Sitten mun piti mennä.
tassuttain lilla24
Pika panfu-käynti
6.4. 2013 la
Tänään menin panfuun ja minun paras kaverini pelasi. Menin heti hänen luokseen mutta hän ei liikkunut, joten menin pirren luo. Ja hänellä taas ei ollut aikaa. No eihän aina voi olla aikaa. Menin takaisin SilwerSweptin luo ja silloin hän taas liikkui. No alion puhumaan wikistä ja yksi irkku tuli. He eivät selvästikään tienneet mikä wiki on. Alla vielä yksi kuva.
Myöhemmin
Myöhemmin tänään minä menin panfuun uudestaan ja meninkin muulle serverille mille yleensä. Olin taas SilwerSweptin kanssa. Meillä oli aika tylsää, mutta kun menimme bollylandiaan alkoi olla hauskaa. Autoin yhtä pandaa että hän olisi saanut pusu-jutun aina kun annettiin. No pari juttuu mitä tapahtui muualla kuin panfussa. Siskoni sai kännykän ja muutenkin tapahtui kaikkea.
Tassuttain lilla24